Hopeakodon kevätterveiset Vuosi aloitettiin värikkäästi. Jokaiselle päivälle on oma värinsä. Kiitokset siitä Oy Fiblon Ab:n Kati Aallolle, hän lahjoi

 
Paasiaisbanneri2-for-web

Hopeakodon kevätterveiset

Vuosi aloitettiin värikkäästi. Jokaiselle päivälle on oma värinsä. Kiitokset siitä Oy Fiblon Ab:n Kati Aallolle, hän lahjoitti meille servietit kokeilua varten. Tavoitteena on muistisairaiden päivien hahmottaminen värien avulla ja samalla viihtyisyyden sekä kauniin kattauksen mahdollistaminen. Runebergin päivänä herkuteltiin hyvien leivosten merkeissä. Samalla valmistuivat kauniit ystävänpäiväkortit. Laskiaistiistaina saimme myös ihanat perinteiset laskiaispullat, ilmat eivät kuitenkaan suosineet aivan laskiaisriehaan asti. Ystävänpäivää vietettiin yhdessä Hopeaharjun ja Sofiakylän kanssa ystävänpäivätanssien merkeissä Ruskapoikien säestyksellä. Ulkoiltu on myös ahkerasti kauniissa talvisäässä aina kun mahdollista.

Liikunnan merkitys

Liikunnan merkitys on kaikille iästä riippumatta tärkeää. Liikunta ja sen määrä on aina henkilökohtainen kokemus. Päivittäinen liikunta on ikääntyvän ihmisen elinehto ja sillä on iso rooli pitkäaikaissairauksien ehkäisyssä sekä kuntoutuksessa. Liikunta on juuri äskettäin lisätty muun muassa Käypä hoito-suosituksiin lievittämään masennusta. Muistisairauksien ehkäisy ja hoito liikunnan avulla on tehokasta yhdistettynä hyvään ravitsemukseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Hopeakodon asukkaista osalle jo pieni kävely ulkona päivän aikana on tärkeää ja se että liikunta on säännöllistä. Liikunta tuo mielihyvää ja onnistumisen tunteita, sekä parantaa ja ylläpitää fyysistä toimintakykyä. Samalla liikunta auttaa myös aineenvaihduntaan. Liikunta on myös sosiaalinen tapahtuma ja tukee yhteisöllisyyttä yhdessä ulkoillen ja kuntoillen. Hopeakodossa on myös mahdollisuus asukkaiden kohottaa kuntoaan myös sisätiloissa juoksumatolla, kuntopyörällä, käsipainoilla sekä erilaisilla pallopeleillä, kuten boccia.

Maija

Henkilöstön edustajan esittely

Hei kaikki! Olen Maija Mäkinen ja toimin Hopeakodon ja Hopeaharjun Palvelukodin laitoshuoltajana. Työni olen aloittanut kesäkuussa 2015. Vastuualueeseeni kuuluu palvelukotien siisteydestä vastaaminen, sekä henkilökunnan ohjaaminen kodin oikeanlaisen siisteyden ylläpitämiseen. Opastan myös asianmukaisten välineiden ja puhdistusaineiden käyttöön siivouksessa. Minulle Harjakangas, jossa Hopeakoto ja Hopeaharju sijaitsevat, on entuudestaan tuttu paikka ja olen viihtynyt työssäni. Täällä tapaan paljon erilaisia ihmisiä ja pidän työskentelystä heidän kanssaan. Vapaa-aikanani harrastan lavatansseja, ratsastusta, kuntosalilla käymistä ja uintia. Perheeseeni kuuluu kolme teini-ikäistä lasta ja kaksi kissaa. Toivotan teille kaikille oikein aurinkoista kevään odotusta. Tervehditään kun nähdään!.

Hopeakodossa on vielä muutama paikka vapaana

Hopeakodossa on vielä kaksi yksiötä vapaana. Molemmat ovat omalla terassilla varustettuja. Ota rohkeasti yhteyttä meihin, esittelemme mielellämme asuntoja sekä kerromme palvelukodin toiminnasta ja palveluista, joita tarjoamme Hopeakodossa.

HoviKodin kuulumiset: Palveluvientiä Singaporeen

HoviKoti on käynnistänyt uuden hankkeen toimintansa kansainvälistymiseksi. Ensi vaiheessa tarkoituksenamme on käynnistää ikäihmisille suunnattu HoviKlubi-päivätoimintakeskus Singaporessa.
HoviKodin ydintavoitteena on luoda palveluympäristöjä, joissa asiakkaan on hyvä olla ja jossa elämä on turvallista ja mielekästä joka päivä. Olemme keränneet yhteen yli 25 vuoden kokemuksemme ja jakaneet sen eteenpäin toimintayksiköillemme Suomessa. Tämän päälle olemme lisäksi kehittäneet mm. uusia, elämyksellisiä palveluratkaisuja.
HoviKodin toiminta koti-Suomessa on herättänyt paljon mielenkiintoa ja olemme saaneet kyselyjä ulkomailta, olisimmeko valmiita tarjoamaan osaamistamme ja ketterää ajattelutapaamme myös heidän käyttöönsä. Ensi vaiheessa Singaporessa käymiemme keskustelujen perusteella pohjoismaista hyvinvointimallia ja perheyritystaustaamme selvästi arvostetaan.
Nojaamme HoviKodissa vahvasti yhteiseen kokemusten jakamiseen sekä HoviKoti-ryhmän sisällä, että sen yhteistyökumppanien kanssa. Haluamme kansainvälistymällä kerätä uusia, hyviä käytäntöjä myös ulkomailta. Ensimmäinen asia mistä voidaan oppia lisää, on aasialaisen kulttuurin vahva yhteisöllisyys ja syvä arvostus mm. ikäihmisiä kohtaan.
Keväisin terveisin, Jussi

1px