”Tällaista sen olla pitäisi” – totesi Sofianpäivän konsertissamme vieraillut toisen hoivakodin asukas.
”Saanko muuttaa teille” - kysyi yleisurheilukisoissa vieressä istunut nuori reipas nainen (ja hoitajalta vierestä tuli kommentti, että heiltä olisi monta muutakin meille muuttamassa).
”Kiitos, että sain nähdä tämän” - sanoi risteilyllä viereisessä pöydässä istunut vanha rouva. Hän seurasi neljän pöydän toimintaamme, joista yhdessä pöydässä kolmea asukasta syötettiin, toisessa muiden perässä kiidettiin, jokaisessa vähän sotkettiin, mutta kaikista rajoitteista ja hankaluuksista huolimatta joka pöydässä naurettiin, hymyiltiin, pulistiin, viitottiin – niin asukkaat kuin työntekijätkin. ”Teistä saisi moni ottaa oppia”.
Mikä se meidän juttu sitten oikein on. Yhdessä tehdään, yhdessä koetaan, yhdessä yritetään, kaadutaan ja noustaan, nauretaan ja itketään. Jokaiselta vierailijalta tulee positiivinen maininta meidän hengestä, joka löytyy jokaisesta meidän kolmesta talosta. Reseptiä sille Soffarihengelle ei ole eikä sitä oikein osaa sanoittaakaan, se vaan on.