Kesäinen tervehdys Hopeaharjusta Kesä - vihdoinkin, aurinko lämmittää mukavasti ja tuo iloa ja valoa päiviin. Puutarhassa on perinteisesti kevään aik

 
HH-Banner suora

Kesäinen tervehdys Hopeaharjusta

Kesä - vihdoinkin, aurinko lämmittää mukavasti ja tuo iloa ja valoa päiviin. Puutarhassa on perinteisesti kevään aikana käynyt kuhina kun kasvimaa ja kukkamaat on laitettu yhdessä kuntoon. Suuren suosion saanut laatikkopuutarha on tänäkin kesänä täynnä jos jonkinlaista yrttiä ja oman maan herkkua.

Erinäisiä toimintoja ja tapahtumia riittää joihin olemme osallistuneet mm. Motoristitapahtuma, Erilaiset tanssit Merikievarissa, Sofiakyläläisten vierailut, Naisten risteily Tallinnaan, Kesäretki / Haukirantaan retki, lisäksi asukkaiden pienimuotoisia kesäretkiä omahoitajien kanssa ja Avoimien Ovien päivä.

Keväällä saimme pariinkin otteeseen vieraita Singaporesta asti. He viettivät mukavan päivän luonamme tutustuen toimintaamme ja olivat vaikuttuneita näkemästään. Toivomme että yhteistyö heidän kanssaan jatkuu ja pääsemme viemään HoviKodin ilosanomaa "Sinulle omaa elämää" eteenpäin aina Aasiaan asti.

Hopeaharjusta on valmistunut kolme uutta lähihoitajaa oppisopimuksella, toiminnanohjaajamme suoritti johtamisen erikoisammattitutkinnon sekä useat muut lisäopintoja. Onnea heille!

Toimintaamme voit seurata Facebookissa, käythän sinäkin peukuttamassa meitä siellä!

”Nauti uusia perunoita ja voita, mansikoita ja makkaroita. Tee saunaan tuore vasta, varpaat veteen kasta. Hakkaa liiteriin halkoja, oio nurmikolla jalkoja. Ihastele poutapivliä, siristele auringossa silmiä. Haista kesän tuoksut, unohda turhat juoksut. Muista paljon lekotella, laiturilla elämää hekotella. Mieti kivoja juttuja, tapaa ystäviä ja tuttuja. Älä murehdi ötököitä, vietä ihania kesäöitä”.

Henkilöstön edustajan esittely

Hei, olen Anne Lindroos. Aloitin työskentelyn Hopeakodossa maaliskuussa, sairaanhoitajana. Tällä hetkellä työskentelen Hopeaharjun puolella.

Juhannusvalmisteluja 020

Sairaanhoitajana olen osana moniammatillista tiimiä. Työssäni olen mukana asukkaiden arkiaskareissa, huolehdin lääkeasioista sekä asukkaiden hyvinvoinnista muun työyhteisöni kanssa.

Voimauttava luonto ja seikkailu

Voimauttava-luonto-ja-seikkailu-ver-1.0-rgb right-for-web

Hopeaharjun teemaksi tuli luonnollisesti voimauttava luonto ja seikkailu. Hopeaharjun virikkeellinen ympäröivä luonto, metsä ja puutarha sekä eläimet ovat osana voimauttavaa arkea ja yhdessä tekemistä. Luonnossa ja puutarhassa tekeminen ja oleminen antavat tunnelmallisia hetkiä, rauhallista olemista ja aktiivista seikkailua. Eläimet tuovat arkeen lohtua, turvaa ja iloa.
Lähimetsien marjat ja sienet sekä oman puutarhan itse kasvatetut herkut ovat tärkeä osa arkeamme. Sieni- ja marjaretket lähimetsiin antavat seikkailun tuntua ja mielenrauhaa. Syksyinen sadonkorjuu on osa arkeamme. Asukkaat osallistuvat toimintoihin omien kykyjensä ja voimavarojensa mukaan. Tärkeintä on saada kokea iloa ja onnistumisen kokemuksia pienistäkin asioista.
Seikkailua elämään tuovat erilaiset ulkomaan matkat, kotiseuturetket, jääkiekkomatsit paikallisissa katsomoissa, ostos- ja teatterimatkat, tansseissa käynnit ja muut vastaavat osallistumiset.
Seikkailun tuntua antavat myös Hopeaharjussa järjestettävät ryhmätoiminnat sekä kuntoilu- ja harrastusmahdollisuudet.

toto

Toto

Pieni labradorinoutaja joka käy meitä ilahduttamassa, tämän kaverin kanssa touhua ja puuhaa riittää.

Paikkatilanne

Vielä muutama paikka vapaana kaikissa asumismuodoissa. Meillä voi nauttia lyhyemmistäkin intervallijaksoista maaseudun upeassa kesämaisemassa. Ota yhteyttä.

HoviKodin TurvaRinki-palvelu käynnistyy

Turvarinki

TurvaRinki-palvelun tarkoitus on tuoda lisäturvaa heille, jotka kokevat turvattomuutta yksin kotona asuessaan. Omaisella on mahdollisuus seurata ja saada ajantasaista tietoa omaisensa kotona selviytymisestä.

TurvaRinki koostuu kattavimmillaan viidestä elementistä:
1. Päivittäisestä huolenpitosoitosta
2. Turvateknologian tarjoamasta lisäturvasta
3. Sähköisestä Ruutuvihko-sovelluksesta
4. Ympärivuorokautisesta päivystyspalvelusta
5. Kotiin annettavista palveluista

Lue lisää elementtien sisällöstä osoitteesta www.turvarinki.fi.

Tarjoamme TurvaRinki-palveluamme (huolenpitosoitto, turvateknologia ja ruutuvihko) nyt edullisesti 100:lle ensimmäiselle. Mikäli kiinnostuit asiasta, ota meihin yhteyttä ja täytä palvelutiedustelu-lomake täällä.

Juhannusterveisin, ihanaa kesää toivottaen

Mari ja muu poppoo

1px