House Games 2017 Jyväskylässä 19.– 25.11. 2017

Suomalaisen sisäympäristötaiteen pioneeri House Games kotiuttaa korkeatasoista nykytaidetta.

Anna Ruthin ja Juho Jäppisen käynnistämä House Games -triennaali uudisti suomalaista kuvataidekenttää aloittaessaan vuonna 2005. Yksityiskodissa järjestettävä, kaikille avoin nykytaidenäyttely on sittemmin järjestetty kolmen vuoden välein. Vuonna 2017 näyttely järjestetään viidennen kerran. Edelliset House Games -näyttelyt ovat esitelleet Jyväskylässä yhteensä 73 taiteilijaa (tai taiteilijaryhmää) taiteen eri aloilta. Aikaisempiin näyttelyihin on osallistunut taiteilijoita Suomen lisäksi mm. Kanadasta, Ranskasta, Saksasta, Japanista, Englannista, Mauritiukselta, Zimbabwesta/Etelä-Afrikasta ja Yhdysvalloista.
House Games 2017 kokoaa korkeatasoista suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta yksityisasuntoon kaupungin keskustaan. Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat:

Vuonna 2017 näyttely laajenee kodin seinien sisäpuolelta kerrostalon ullakolle, johon tuotetaan valokuvanäyttely Kairon katoilta. Tuomme jyväskyläläiselle kerrostaloullakolle toisen maailman toiselta puolelta maailmaa.

House Gamesin tavoite on herättää kaupunkilaisten kiinnostusta taiteita kohtaan luomalla helposti lähestyttävän, kodinomaisen ja rennon tilan, jossa taide, taiteilijat ja vieraat voivat kohdata. House Games tarjoaa myös osallistuville taiteilijoille haasteen luoda teokset tiettyyn tilaan ja teemaan sopiviksi, ja huomioimaan, että tila on normaalissa asumiskäytössä näyttelyn ajan. Teos voi näin olla myös osa asunnon arkikäyttöä. House Games pyrkii edistämään aktiivisen kaupunkiympäristön syntymistä sekä taiteilijoiden että yleisön kanssakäymistä ja tukemaan taiteen asemaa ja taiteellisen ilmaisun kehitystä.

House Gamesin erikoisuus on vuosien saatossa on ollut näyttelyjen oheisohjelma, johon on kuulunut taiteilijavierailuita ja -puheenvuoroja, kahvi-iltoja, ja erilaisia kotiin liittyviä toimia, kuten peli-iltoja. Nämä tapahtumat madaltavat näyttelyvieraiden kynnystä saapua tuntemattomien ihmisten kotiin ja nykytaiteen äärelle. Samalla House Games on ollut tutkimusmatka taiteiden esilletuomiseksi ja kiinnostavaksi osaksi yhteiskuntaa, sekä avoimuuden lisääminen kaupunkikulttuurissa.

***

House Games 2017
Puistokatu 16 as 6, Jyväskylä

19.–25.11.2017
avoinna joka päivä klo 17–20

Sunnuntaina 19.11.
Avajaiset klo 16-20
Rooftops of Cairo -näyttelyn avajaiset klo 17
Keskiviikkona 22.11.
Elokuva: "Vancouver, No Fixed Address" by Charles Wilkinson klo 19:30
Perjantaina 24.11.
Musiikki: Sami Liuhdon Taudinkuva klo 19:30
Lauantaina 25.11.
Esitys: Linda & Aura "Sweet child o' mine" klo 17
Musiikki: Alex Jønsson klo 19:30

Tapahtumassa vierailee myös muun muassa Enkeli Ensemble ja luvassa on muutakin yllätysohjelmaa, josta infotaan tapahtuman internetsivuilla sekä facebook-sivuilla.

Näyttelyyn on vapaa pääsy
Tervetuloa!

Kiitokset Jyväskylän kaupungille, Suomen käsityön museolle ja As Oy Puistokatu 16!

 
 
Powered by Mad Mimi®A GoDaddy® company