VillaIlo
 

Keväiset terveiset Villa Ilosta!

ulkoilu

Villa Ilossa iloitaan kesän lähestymisestä. Ulkoilu on lisääntynyt ja olemme nauttineet lintujen laulusta ja ensimmäisten leskenlehtien sekä sinivuokkojen puhkeamisesta. Odottelemme vielä lumien sulamista lammelle vievän lenkkipolun päältä.

Kevättä rinnassa...ja sisustuksessa!

IMG-20190423-WA0000

Keväistä ilmettä on tuotu sisälle HoviKlubin askartelemilla tulppaaneilla ja sinivuokoilla sekä linnunpöntöillä. Pääsiäisruoho osaltaan kertoo kevään saapuneen. Kevätsiivousten yhteydessä innokas ryhmä uudisti sisustustakin!

Hovi Klubin kuulumisia

tytti

Olemme kuunnelleet muutakin kuin linnunlaulua, pääsiäisjuhlassa meille esiintyi SPR:n kuoro.

Villa Ilossa asuu ja työskentelee musikaalista porukkaa, jotka tykkäävät laulaa ja soittaa, haaveena HoviKlubilla on saada oma musikaali ja bändi aikaiseksi.

Kauppa-asiointi on otettu osaksi HoviKlubi toimintaa, joten ostoksille ja kaupungille on nyt entistä helpompi päästä. HoviKlubin yhteistyötä seurakunnan ja kaupungin liikuntapaikkojen kanssa viritellään.

Vapaat paikat Villa Ilossa

Vielä on muutama asukaspaikka vapaana. Mm. pariskunnalle tilava ja valoisa kaksio. Kysy lisää Mira Nurmiselta p. 044 765 8072.

Miran terveiset

Miran kuva

Palvelujohtaja Anvi Veirto siirtyi uusiin haasteisiin ja olen nyt 6.3.19 alkaen toiminut yksikön johtajana. Olen työskennellyt Villa Ilossa neljä vuotta sairaanhoitajana ja toiminnanohjaajana. Minut tavoittaa numerosta 044 765 8072 tai osoitteesta mira.nurminen@villailo.fi.

Juhlahumua...

5vkakku

Villa Ilo täytti viisi vuotta, tätä juhlimme omaisten ja asukkaiden kanssa laulaen ja kakkua syöden, mahtui joukkoon muutama puhekin. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin tasavuosiin!

Oikein hyvää kevättä ja kesän odotusta toivottelee koko Villa Ilon iloinen poppoo!

 
 
Powered by Mad Mimi®A GoDaddy® company